LEMMIKKINI, JATKOTARINA
Niin siinä sitten kävi. Lemmikkimme Reetu kuoli... Rakkaani. Suloinen kääpiösnautserini. Kuoli sairauteen.. Olin ajatuksissani tunnilla. ''Ilona! Kysyin sinulta!'' opettaja Kissanen huudahti. ''Ööh, anteeksi! Mitä kysyit?'' vastasin opettajalle. Klaara Kissanen 'Kisuli' on hirveä tiukkapipo. ''Kysyin sinulta että Milloin kissa kehrää? Olemme tehtävässä 120, sivulla 130.'' Kissanen selitti mahtailevalla äänellään. ''Ääh, kissa kehrää kun on onnellinen'' vastasin. ''Oikein.'' Kissanen pölötti jotain, mutta ei oikein kiinnostanut. Vaikka olikin lempituntini: LEMiä eli Lemmikkituntia. Siinä käsitellään eläimiä ja suurimmaksi osaksi kissoja, sillä ne ovat LEMin opettajan Kissalan lempieläimiä. PIIRRR, koulu loppui.
***
Koulumatkalla olin surullinen. Kävin ostamassa lähimmästä kukkakaupasta ihanat kukat Reetun haudalle. Sitten menin sisälle. Rakas Reetuseni. Huooh, läksyjä.. Huomasin läksyjeni seassa LEMin kirjani yhden sivun joka oli repeytynyt irti Reetun retuuttaessa kirjaa. Itkin, sillä sen muisteleminen oli rankkaa. Huomasin yht'äkkiä Reetun hampaiden jättämissä jäljissä viestin: 'Aikani lentää pois. Rakastan sinua'. Itkin enemmän ja enemmän. Sitten löysin yhden Reetun hampaista lattialta. Se oli varmaan se irronnut hammas.. Siinä oli kirjain! Kirjain oli R. Mietin mistä se olisi voinut kertoa. R niikuin Reetu r niikuin rakkaus... Rakkaus! Se se oli! Viestissä... Mutta miten? Eihän koiran hampaissa ole kirjaimia! Hmm.
***
Äiti tuli kotiin. Näytin äidille viestin ja hampaan ja me menimme Reetun haudalle, joka sijaitsi alapihalla. ''Tehdäänkö se?'' äiti kysyi. ''Emme koskaan saa tietää totuutta!'' huudahdin ja purskahdin itkuun. Kyllähän se vaikeaa on 13 vuotiaalle menettää 4 vuotias ihana koira! Äiti kaivoi haudan auki. Nostimme Reetun pois sieltä ja kauhistuimme: REETU OLI ROBOTTI!
***
Meidän oli pakko tehdä se! Itkin, itkin, itkin ja itkin. ''Miten...?'' Äiti oli shokissa. Sitten havahduimme huutoon: ''ILONAA! OONAA!'', joku huusi yläpihalta. Se oli faija. Sanon isääni, Jackiä faijaksi koska hän on puoliksi Amerikkalainen. Hän asui Amerikassa 4 vuotta. ''Olemme täällä!'' Äiti huusi faijalle. ''Okay! I go to eat.'' faija huusi. ''Okay!'' minä ja äiti huusimme yhtä aikaa faijalle. Itkin yhä. Laskin Reetun takaisin hautaan ja puristin sen robotti hammasta kädessäni. Laitoin sen kaulaani. Sitten tajusin! R niinkuin robotti! Niistä tulee Reetu Rakas Robotti. Purskahdin uudestaan itkuun.
***
Seuraavana päivänä koulussa minä olin yksin. En halunnut jutella kenenkään kanssa. Oli jotenkin synkkä olo. Tunnilla piirtelin vihkooni. Kunnes äikän opettajani Nisselä huomasi että minulla on uusi kaulakoru. ''Ilona Kumpula!'' Nisselä huudahti. Nostin katseeni paperista. ''Sinulla on uusi kaulakoru. Meillähän on tapa että kaikista uusista tavaroista mitä on mukana, pitää sanoa. Sitten sinun pitää esitellä se koko luokalle.'' Nisselä muistutti. 'Ei, tätä korua en esittele.' päätin ajatuksissani. ''Tule tänne ja näytä se.'' Nisselä hymähti. Kävelin luokan eteen ja näytin koruani. ''Tässä on kirjain R, koska kuolleen koirani nimi oli Reetu.'' sanoin ja kävelin paikalleni. ''Kiitos.'' Nisselä sanoi ja jatkoi opettamista. Minä piirsin piirustukseni loppuun ja näin jotain outoa korussani. Koruni kirjain R oli veressä!
***
Kirjain muuttui verisemmäksi ja verisemmäksi ja se lanka alkoi kuristaa kaulaani. Huusin ja huusin. ''Krhääh!'' huudahdin kun se kuristi minua enemmän ja enemmän, kunnes Nissilä tuli paikalle ja katkaisi langan. ''K-kiitos opettaja Nissilä.'' sanoin heiveröisesti. Opettaja tietenkin oli ihan shokissa: ''Menen soittamaan äidillesi, sinä saat lähteä kotiin!'' hän huudahti.
***